16. huhtikuuta 2015

Älä rakasta ketään, joka voi olla niin julma

What's love without tragedy?

Ihmiset muuttuu. Itsekin huomaan muuttuvani päivittäin ihmisenä, ehkä jotkut kutsuu sitä kasvamiseksi, mutta mä en ainakaan tunnista itseäni enää samaksi ihmiseksi.

Viimeaikoina oon tuntenu itteni paljon kylmemmäksi ihmisenä, sellaiseksi kyyniseksi paskiaiseksi.
Kai se on se mitä stressi, jatkuvat vastoinkäymiset ja suru tekee ihmiselle.

6viikkoa oon nukkunut todella huonosti, nukahtaminen on vaikeaa ja unessa pysyminen on vielä vaikeampaa. Viimeyönä nukuin kuitenkin jo 7tuntia, vaikkakin pätkissä.

Mä oon hyväksyny jo kohtaloni, enkä jaksa enää tapella vastoinkäymisiä vastaan. Tai yhtään mitään vastaan. Ei se murehtimalla tai energiaa tuhlaamalla parane.



Ei mulla muuta. Koko loppuviikko menee erilaisilla kursseilla, treeneissä ja luennoilla.
Ei tässä nyt onneks aikaa jää liikaan murehtimiseen.
Pakko vaan mennä eteenpäin, vaikka ei yhtään siltä tuntuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti