22. maaliskuuta 2015

One less problem without you

Trouble's always gonna find me someway
And I don't even know how

Kun pitäs vaan ottaa rennosti, niin en. Enhän mä näköjään osaa.
Useita viikkoja sitten löysin kainalostani patin, ja se jatkaa kasvamistaan. Ilmeisesti tulehunut hikirauhanen, ja alkaa olla jo suhteellisen kookas, silminnähden pullottaa sieltä.
Vituttaa tällänen turha paska.

Mä en tiedä enää mistä mun keho yrittää varoittaa. 

Eilen sain jonkun yliherkkyys-reaktion hyvin anti-allergisoivista materiaaleista kun laitettiin ripsienpidennykset. Kyseessä siis koulutettu ammattilainen ja käytössä alan hellävaraisimpia materiaaleja. Eipä ollut työssään yhtä voimakasta reaktiota nähnyt.
Tulokseen olen todella tyytyväinen, en ole varmaan ikinä nähnyt yhtä tarkasti tehtyjä ripsiä, joista eui erota ollenkaan liitoskohtia.

Kieltämättä sillä fiiliksellä meen, että pakkohan mun on tehdä jotain väärin kokoajan.
Sillon ku ei oo rahahuolia tai mitään muuta, niin sairastuu.

Ja mistä vetoa että joudun TAAS antibioottikuurille ja oon taas niille allerginen, kun metronidatsolille ainakin. En tiiä itkeäkö vai nauraako, joten valitsen nauramisen.

Nyt sitten tappelin taas tän bloggerin riviasettelun kanssa ja olisin voinu vannoa että hakkaan näppäimistön kahtia.
Ei oo todellakaan mun päivä, kuukausi tai vuosi.
Ja on se oikeesti vittu kun ei uskalla enää liikkua pimeen jälkeen yhtään missään.
Mun mielestä jokaisen pitäs voida liikkua kotimaassaan turvallisesti, mut ei.
Sen jälkeen kun tässä vieressä (Tapanila) tapahtui se joukkoraiskaus, se on todellakin hyvästi yksin liikkuminen ilta 18 jälkeen.
Kiristää jo aivan tarpeeks hermoja. Aina saa pelätä ku vie koirat iltapissalle.
Ei oo jääny vaan kertaan ku "Ei" ei mene perille ja seurataan koti-ovelle.

Tällä menolla muutan johonkin lappiin. Tai pikkuhiljaa pois Suomesta, ennenku poistumisellekin isketään oma veronsa.
Oikeesti noi päättäjät vois vetää ittensä hirteen, mitä nopeemmin, sen parempi. Ettei tarvitse kansan auttaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti