2. kesäkuuta 2014

Ask yourself how fucking bad you want it

The fucking recipe for disaster

Mahtavaa maanantaita! 
Tän viikon lopulla olis perinteinen Emilian glamourmökkireissu! Tätä onkin vuosi odotettu!
11hengen voimalla juhlistetaan siis Empun ikääntymistä. Oon ihan adhd-innoissani!
Sain sitten potkittua kultaa persauksille, että lähtee mukaan ;)

Muutama päivä sitten korviini osui hauska huhupuhe. Ihmiset ovat ilmeisesti kuumeisesti pohtineet nykyistä miesystävääni ja tämän henkilöllisyyttä. Purskautin coca-colat näppäimistölle kun multa tultiin kysymään suoraan "Eikö ookkin totta että seurustelet JussiBitchin kanssa?"
Myös Jussi meinasi tukehtua nauruun kun kuuli. Joten selvitetään nyt vielä että vaikka oon ihan rakastunut Jussiin, niin kuitenkin hieman eritavalla. Jussi on mun idoli ja päivänpiristys, mutta mun "J" on kuitenkin eräs toinen henkilö 
Fiksut ja filmaattiset huhtikuussa. Jussi on 

Jotain muutakin iloista mun elämässä toki on 
14.6 hujakoilla odotellaan syntyväksi Mimin toinen kissapentue. Vauvat potkii jo kovasti ja tuleva mamma hamstraa ruokaa ainakin kolmen edestä. Ultrassa(r.viikolla 4) näkyi 3-4 isoa vauvaa jälleen kerran.
Mimin ensimmäinen pentue (Glitterit) syntyi 6.5.2013, ja nyt 2viikon kuluttua toivottavasti saadaan maailmaan terveitä pikkusisaruksia.
Glitterit 2013.

Glittereistä on kasvanut jo vuodessa oikein mainioita yksilöitä ulkoisesti että sisäisesti, ja seuraavien pentujen varaukset koostuvatkin jälleen vanhoista tutuista kasvatinomistajista. Ilmeisesti olen siis tehnyt jotain oikein.
Kuvassa "Lemmy" 1vuotta.

Myös mun iki-ihanasta Deimoksesta tulee isä 1kk kuluttua.

Olen edelleenkin siis elämäni huipulla! Paljon paljon ihania asioita tiedossa!
 Ihanaa viikkoa kaikille! 

http://instagram.com/litabitch (Päivitäin useita kertoja päivässä)

2 kommenttia: