12. marraskuuta 2013

May my enemies live long...

...so they may see me progress
Drama, drama, call your mamah. Daa.

Oon nukkunut paripäivää yli pelkästään heräten vessaan, tupakalle ja syömään.
Sillävälin helvetti on jäätynyt ja jäätiköt syttyneet tuleen. Olis kiva olla perillä oman elämänsä draamasta ja ehkä olla mukanakin sanomassa mitä itse oikeasti ajattelee.

Heräsin tänään 13.30 aikaan kun äitini soitti ja kysyi kuinka voin. Olo on kuin rekan alle jäänyt, kilpirauhanen lähentelee koripallon kokoa, imusolmukkeet taas hieman turvonneet ja kipeät - Kokoajan väsyttää ja meinaa masennellakin. Sitten sain vielä koiraltani turpaan, kenties huomenna silmä mustana.
Kokoajan oksettaa ilman mitään syytä, ja ei, en ole edes raskaana.
Normitiistai ja maailmanlopun meiningit?

Heräämisen jälkeen olen saanutkin sitten selvittää mitä olen sanonut ja kelle, vaikka en ole nukkumiseltani pahemmin ehtinyt sanoa _kellekään yhtään mitään_
Eli älkää nukkuko päiväunia tai yöunia, teistä tulee sillävälin ihmishirviöitä.
Kumma juttu kun mun nukkumisen aikana mikään ei ole mun päässä muuttunut, mutta muille musta on tullut suurikin jääkuningatar.

Ei siinä mitään, lähinnä surullinen fiilis, mutta ei oo tapana jäädä ruikuttamaan rannalle.
I'm the only one and I walk alone.

Ihanan Nonnan sanoin, pää täyteen kokista.
- Ja kiinalaista ruokaa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti