28. kesäkuuta 2013

Uhkailetsä?

Mitähän siinä pitäisi tehdä, että eräät henkilöt ovat vuodesta tiedettävästi  vuodesta 2011 häiriköineet kahden rapun asukkaita yötäpäivää ja vihdoin kun on hieman helpottanut, niin tulevat pihalla uhkailemaan?

Sanat menivät kutakuinkin näin: "Hanki vaan lisää koiria ku ei omaa elämää oo. Seuraavaks pitääki tyhjentää koko niiden asunto ja myydä kaikki kamat"

Jos helpottaa, se en ollut minä joka tein kaikki neljä valitusta. Tässä rapussa on vanhempia, sairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat rauhaa ja lepoa. Tässä rapussa on pieniä lapsia, jotka tarvitsevat turvallisen ympäristön ja hiljaisuutta nukkuakseen ja kasvaakseen.
Tässä rapussa on säännöllisessä työssä käyviä ihmisiä, joiden täytyy nukkua kun on vapaata. 

Voin myös kertoa että oikeudessa uhkailu ei myöskään näytä hyvältä.
Tässä rapussa on myös niitä, jotka eivät näe itseään pidemmälle, ja huutavat, tappelevat, juhlivat ja pitävät muutenvain todella kovasti kuuluvaa ääntä keskellä yötä.
Tähän ei tarvita salaliittoa tai mustamaalausta, että yhteensä 16 asunnollista ihmisiä ovat häiriintyneet tapahtumien johdosta. 16asunnollista ihmisiä.
Minun koirani eivät liity tähän mitenkään, paitsi että ne haukkuvat kun joku tulee tappelemaan ovemme eteen. Ne käyttäytyvät juuri kuten belgianpaimenkoiran kuuluu.

Niin, ja minä aijon tulevaisuudessakin äänittää jokaisen meluhaitan, joka estää minua itseäni elämästä normaalia elämää, esim häiritsee vakavasti nukkumista.
Poliisi on myös vastannut, että minulla on täysi oikeus äänittää kaikki. Nuo äänitteet ja videotkin käyvät oikeudessa erinomaisina todisteina ja minulla on täysi lupa hallussapitää niitä.
Ne ovat myös julkaisukelpoisia kunhan niistä ei selviä osoite, nimet tai kasvot.


Hyvää päivänjatkoa sweeties, Lita 



4 kommenttia:

  1. IHan oikein! Mun mielestä tommonen uhkailu on aika surkeaa toimintaa. Etkä sä kyllä tee siinä mitn väärää jos äänität melut yms Ja pidät myös muiden talossa asuvien puolta :) (Y)

    VastaaPoista
  2. Enpäs ole ennen tullut ajatelleeksi, että sitä omistaa koiran vain siksi, ettei ole omaa elämää. :D

    VastaaPoista
  3. Nonniinh... Parempia naapureita saa hakea!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ettei ihmiset vain vaikene, vaan tekevät asioiden eteen sen mikä on tehtävä! (:

    VastaaPoista