20. tammikuuta 2013

Alistettuna parisuhteeseen


I've been there. Teininä mullakin on seurustelusuhde, jossa silloinen kumppani pyrki määräämään kaiken mitä sai tehdä, mitä sai pukea ja minne sai mennä. Se oli manipulointia, lähes henkistä väkivaltaa.

Olen elämäni aikana nähnyt paljon vastaavia suhteita, pahempinakin.
Se ei ole tervettä, se on sairasta.

Kun suhde, avoliitto, avioliitto, menee ystävien ja läheisten edelle. 
Kun et voi enää nähdä ketään, et ehdi, et saa, tai määrätään toisin.
Kun et saa enää tehdä mitään itse.


Kun toinen ei pidä kavereistasi, ei halua sinun tapaavan heitä.
Kun toinen haluaa omistaa sinut täysin, eikä halua sinun tapaavan ketään muuta.
Kun toinen vaatii sinun jäävän aina kotiin, vaatii tekemään kaikki kotityöt, vaatii lisää...
Pitää sietää, pitää jaksaa.

Ystävyyssuhteesi, perhesuhteesi, kaikki katoavat ajanmittaan.
Olet orja. Olet toisen uhri.

Toista ihmistä ei voi omistaa, eikä siihen pidä alistua.
Parisuhteet tulee ja menee, ystävät pysyy.

Miksi tuhota kaikki vain koska toinen vaatii?
Se on sairautta.

Maailmassa on muutakin kuin puoliso. On okei olla vastarakastunut ensimmäiset 6kk ja kuvitella että maailmassa on vain se uusi rakkaus, mutta sen jälkeen elämä voittaa.
Maailmassa on muutakin. Maailmassa on asioita, joista pitää parisuhteen ohella pitää huolta.

Miten voi rakastaa jotakuta, joka haluaa eristää sinut maailmasta 
ja pitää täysin omanaan, henkisesti lukittuna kotiin.

Jokaisella on vain yksi elämä. Oletko varma, että haluat heittää kaiken muun pois?
Jos parisuhde kärsii siitä että sanot ei, kuinka vakaalla pohjalla se silloin on?


Ei ole väärin sanoa EI! Jokaisella on vapaus päättää omasta elämästään.
Kukaan, ei edes aviopuoliso voi päättää toisen asioita.
Jokaisella on vapaus meikata juuri niinkuin haluaa, pukea mitä haluaa.
Jokaisella on oikeus mennä kavereiden kanssa.
Jokaisella on oikeus mennä sovittuihin tapaamisiin ja elää.

Jos puoliso on oikeasti määräilevä kusipää, niin onko se oikeasti rakkautta?
Miten tällainen ihminen voi rakastaa, kun haluaa tuhota toisen elämän samalla?

On OK miellyttää toista omasta aloitteestaan, mutta kun puoliso ei enää päästä edes sovittuihin tapahtumiin, on kyseessä jo liian pitkälle edennyt sairas oravanpyörä.

Parisuhteen aloittaminen ei tarkoita elämän loppumista.
Kenenkään ei pidä valita elämän ja parisuhteen välillä.

Jos itselleni tulisi valinta; Parisuhde vai ystävät, niin parisuhde lähtisi suksimaan nopeasti.

8 kommenttia:

  1. Olipa hyvin kirjotettu! Itselläni oli juuri tämänlainen suhde, josta pääsin eroon hieman yli vuosi sitten. On kyllä elämänlaatu parantunut huomattavasti ku saa itse päättää kelle puhuu, millon ja missä. :)

    VastaaPoista
  2. "Kun toinen vaatii sinun jäävän aina kotiin, vaatii tekemään kaikki kotityöt"

    ..kuulostaa aika tutulta.. :o ://

    VastaaPoista
  3. Vähän liikaa yksittäisiä lauseita ilman konkreettisia esimerkkejä. Jos haluaa mennä täysin niinkuin tahtoo, välittämättä toisesta, ei kannata lähteä suhteeseen, sillä se ei silloin ole oikea valinta etkä ole siihen valmis. Kyllä suhde jotain sitoumuksia asettaa (molemmille). Ei suhteessa voi ihan miten vain itsekkään käyttäytyä, ja jos kaverit laittaa aina kumppanin edelle, niin tervemenoa. Se on se toinen ääripää vaihtoehto. Kumpikaan ääripää ei minusta ole hyvä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kyseessä on se toinen ääripää.
      Puoliso on sopinut menevänsä parhaalle ystävälle viikkoa aikaisemmin, mies ei päästä ja käskee naisen jäämään kotiin siivoamaan. Ihan sama mikä on sopimus, mutta puoliso keksii jonkun muun määräyksen että toisen pitäisi jäädä kotiin.
      Töissä saa käydä, muualla ei.

      Poista
  4. Tää oli tosi hyvin kirjoitettu postaus (: Sai itsekki tästä ajateltavaa omaan suhteeseensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ite ollu hirviö joskus suhteen alkuaikoina, ylimustis, joten tulee myös omaltakin omatunnolta tää juttu :)

      Poista
  5. Samaa mieltä oon "Popmarleylol"n kanssa. Suhde vaatii sitoutumista ja kompromissejä, että se vois toimia ja olla pysyvä. Jos molemmat tai toinen hiihtää koko ajan jossai itsekkäästi omissa harrastuksissaan/tapaamassa kavereita niin miten mikään suhde voi niin pidemmän päälle toimia.

    Myönnän kyllä et oon ite suht mustis ja hmm ja ehkä aika omistushalunen. xd Mutta kuhan menoista sovitaan niin eihän siin mitää et kyl saa nähä kaverei, käydä baarissa joskus yms. kuhan jää suhteelle eniten aikaa kuitenkin.

    Mut se jos asiasta ei pysty keskustelemaan ja toinen suuttuu aina kun yrittää kysyä josko vois nähdä kaverei viikonloppuna nii menee kyl yli. Tiiän tapauksia kanssa jossa toinen ei saa mennä oikeen mihkään ja jos saakin niin saa nähä pikasesti ja sit pitää mennä kotiin ettei toinen suutu ja ala viskoon tavaroita. Ja överimustasukkasuus jolloin epäillään ihan kaikesta ja tullaan jopa samaan paikkaan mis seurustelukumppani näkee kavereitaan, et näkee että on siel mis sano jne. vaik toinen on luotetettavimpii ihmisii joit tiiän.

    Sinänsä hyvä kirjotus kylä kuitenkin omalle kohdalle. Nää asiat pitää aina pitää mielessä ja täytyy pitää asiat tasapainossa. Ettei kuoriudu hirviötä. :)

    VastaaPoista
  6. Olipa ihanaa löytää blogisi.
    Ja tämä mitä asiallisin, mietityttävä tekstisi..

    VastaaPoista