9. elokuuta 2012

I will retire with the crown

Tänään se ajatus palasi.
Mä oon jo sen ikänen että elämässä olis pitänyt saavuttaa jotain.

Mä olen kärsinyt ikäkriisistä 18vuotiaasta asti... Siitä iästä kaikki vuodet vaan karkaa käsistä. Siinä ei ole mitään hienoa. Kieltämättä on hienoa että terassilla kysytään paperit, ehken olekaan vanhentumassa vielä?
Minkä ikäinenkö olen? Yli 20vuotias, mutta vielä alle 25v.

Ihminen saa kuulemma ensimmäiset ryppynsä jo 25vuotiaana.

Ensimmäistä kertaa kuulin tämän kaksi vuotta sitten kun luokkalaiseni täytti 20 ja kirosi, että ikää on liikaa verrattuna siihen mitä hän on saanut elämässä aikaan.

Mä olen keskeyttänyt kolme koulua. Mulla olis ollut lahjoja vaikka mihin niinä aikoina.
Niinä aikoina lähdin maailmalle kuvataide-stipendin kanssa, kymppinä musiikista, kymppinä äidinkielestä, ysinä englannista...
Mutta enhän minä vittu osaa piirtää tai laulaa tai enää lukeakaan. tai tehdä ruokaa tai mitään.

STOP!
Väärä vastaus.

Sinäkin siellä ruudun takana vastasit väärin. Kylläpäs pystyt ja osaat.


Samalla luokalla kanssani oli 33vuotias pienen pojan äiti (kaksikin itseasiassa), joka kertoi omasta kokemuksestaan että opiskelu vanhempana on ollut hänelle paljon helpompaa. Kun opinnot aloitetaan heti 16vuotiaina, menee monesti muut asiat tärkeiden edelle. 16vuotiaana monesti mielenkiinto on ennemminkin pojissa kuin tylsissä kirjoissa. Huomasin aikanani saman.

16vuotias on alaikäinen, alias lapsi. Millainen lapsi oikeasti tietää mitä aikoo tehdä aikuisena?
Minäkin sanoin lapsena opiskelevani hammaspeikoksi. Olenko hammaspeikko nyt? Enkö?

16v vai 33v? Mitä väliä, kummallakin on vielä koko elämä edessä eikä kiire minnekään.

Entinen kämppikseni vuosien takaa painoi niska hiessä lukiossa, että pääsisi lääkkikseen.
No, lukion päätyttyä häntä ei enää kiinnostanutkaan. Esimerkki siitä, ettei kaikki tiedä todellakaan mitä tekevät isona. Hän päätyi vaatetusalalle, mistä sitten tykkäsikin.


Mitä mulle sitten tapahtui?
Mä olin lahjakas kuvataiteissa, musiikissa, kirjoittamisessa kaikinpuolin, englannissakin.

Menetin uskoni kaikkeen. Koska en ollut se paras, niin en ollut tarpeeksi hyvä.
Menetin matkalla kokonaan itseni ja suurimmat intohimoni, jotka olivat juuri kuvataiteet, musiikki ja kirjoittaminen.
Mä oon aina ollut erakko, lapsenakin viihdyin vain piirtäen ja kuunnellen musiikkia. Teininä piirtelin, kirjoitin ja kuuntelin musiikkia. Mikään muu ei kiinnostanut.

Nyt mä olen vaan erakko ilman minkäänlaisia lahjoja tehdä mitään... Vai onko vieläkään liian myöhäistä?

Älkää päästäkö lahjojanne hukkaan kuten minä tein. Mitä sitten josset ole huippu-urheilija kun sulla on enkelin ääni?
Mitä sitten josset ole matemaattinen huippunero? Voit tienata isommat rahat taiteellasi.

8 kommenttia:

  1. Tää vähän kyllä herätteli, hyvä postaus. Koska oon ite juurikin se kuvataidetta harrastava ikäkriisi mörkö joka on ihan liian itsekriittinen, huomaa ihan parissa vuodessa eron ettei nykyään piirräkkään niin paljon kun ennen teki sitä aina, miksi jatkaa kun ei ole koskaan tyytyväinen. Paska asenne jota yritän muuttaa ja tää ainakin kannustaa siihen. Aika hirveä ajatus että noin iso osa elämää vaan lopulta hiipuis pois.

    VastaaPoista
  2. Olen äärettömän huono kommentoimaan, mutta nyt oli niin tutun kuuloista tekstiä että pakko kommentoida :D Mä oon keskeyttäny 2 koulua, intin sain sentään käytyä... Edelleenkään en meinaa uskoa et musta ois yhtään mihinkään, mut oon päättänyt että rupeen siitä huolimatta vaan tekemään ja kiellän itseäni ajattelemasta etten osaa :p

    VastaaPoista
  3. kyllä sä vielä voit ihan hyvin lähteä opiskelemaan, jos se jossain vaiheessa sattuu tuntumaan oikeelta. viime vuonna mun kanssa samalla luokalla oli audiovisuaalista viestintää opiskelemassa nelikymppinen yläasteikäisen pojan isä. kukaan ei häntä iän takia syrjinyt. oon ite 18.v ja keskeyttäny kolme koulua, saa nähä miten seuraavan kanssa. :) nyt ainakin tiedän mitä haluaisin tehä sitte joskus. en vaan oikeen osaa antaa arvoa opiskelulle, koskaan oikeen kiinnostanut noi hommat, ja oudoksun ihmisiä koulussa, koska ne vaikuttaa siltä ettei niillä muuta elämää olekaan. mut hei, et säkään ihan lahjaton voi olla - sulla on selvästi visuaalista silmää, osaat kirjottaa, ja sun meikit ja hiuksetkin näyttää ihanalta.

    VastaaPoista
  4. Välillä tulee itsekin mietittyä että mitä olen tähän mennessä saavuttanut? En mitään :) 20 syksyllä lasissa ja 3 koulu menossa, kaksi ekaa jäi kesken, uudessakin koulussa vaikeuksia. Kait se tästä? Ehkä kaikkein eniten kadun sitä, että annoin itselleni hyvin rakkaan harrastuksen kuihtua kasaan, pelkästään oman pelkuruuteni takia. Harrastuksen jossa menestyin ja jota rakastin, jossa kehityin joka kerta.

    Kyllä tää tästä joku päivä, mä olen vasta nuori. Kuten säkin! Ei ole mitään syytä sättiä itseään siitä mitä on jättänyt tekemättä, sillä sille ei vaan enää voi mitään. Ollutta ja mennyttä.

    Nimim. Kilometrikommentti-julia

    VastaaPoista
  5. Omaan ikämittariin poksahtaa vuoden lopussa 25 vuotta. Vieläkään en tiedä, mitä haluan tehdä. Tai mikä musta tulee isona. Pari koulua keskeytynyt, yhden kävin läpi, mutta tajusin, ettei se ala ole sellaista mitä haluaisin tehdä työkseni. Tuntuu, että olen koko nuoruuteni vaan etsinyt itseäni (huh mikä klisee), mutta totta se taitaa olla. Elämä taitaa olla itsensä etsimistä.

    16-vuotias siskoni aloitti juuri eläintenhoitajaopinnot samassa koulussa, jonne itse hain mutten päässyt, kuin varasijalle 35 (no chance). Nykyisin on se saamarin pistesysteemi, että jos haet suoraan peruskoulusta niin saat siinä jo heti pari pistettä, mutta jos sulla on takana jo koulutus sekä ikää löytyy yli 20 vuotta, et saa mitään. Sanoisinko, että ikärasismia. Vaikka varmasti sen ikäiset jo tietävät paljon paremmin, mitä haluavat opiskella. Siskonikaan ei tiennyt, että haluaako sittenkään mennä. Olisin auliisti mennyt opiskelemaan eläintenhoitajaksi siskoni sijasta!

    Välillä kieltämättä tulee hetkiä, jolloin iskee tuo kammottu ikäkriisi, mutta pyrin ajattelemaan että se on ihan sama että oletko 35 vai 25. Toivottavasti en ole tässä samassa tilanteessa kun täytän 35 :D Onneksi ei ole lähisukulaisia, jotka jo kyselevät että milloinkas niitä lapsia aletaan pyörittelemään!

    Olisiko muuten mahdollista nähdä sun joitakin piirustuksia täällä? Olis tosi kivaa, kun itseänikin kiinnostaa kaikki piirrustaminen :)

    VastaaPoista
  6. Kuten tiedät olen 26 vuotta. Olen suorittanut peruskoulun jälkeen 3 koulua, taidelukion, kansanopistolla vuoden opinnot, sekä ammattitutkinnon. Näiden lisäksi minulla on usean vuoden työkokemus. Monien mielestä olen varmasit saavuttanut jotain, mutta omasta mielestäni en ole saavuttanut mitään. Kuvittelin, että kun olen 25-vuotias, minulla on korkeakoulututkinto, oma asunto, vakituinen työpaikka, olen naimisissa ja parin lapsen äiti. Vaan en ole mitään, eikä minulla ole mitään.

    Toisaalta miten realistista on, että 25-vuotiaana on suorittanut korkeakoulututkinnon, hommannut vakkariduunin ja tehnyt siinä sivussa pari lasta? Se on oikeastaan mahdotonta. Silti inhoan itseäni ja masennun siitä, että en ole saavuttanut elämässäni mitään. Suurin syy lienee sairauteni, mutta sitä en ole itse voinut valita. Silti syytän siitäkin itseäni, että vittuako olen niin luuseri, että en ole terve.

    Kärsin myös ikäkriisistä. Tuntuu, että kaikilla on tässä iässä jotain pysyvää. Minulla ei ole mitään. Vakituista duunia koitan todella hakea. Lähetin eilen hakemuksen, tänään taas lisää. Naimisiin tuskin koskaan pääsen, koska miehet eivät yksinkertaisesti ole kiinnostuneita minusta. Lapsetkin joudun varmaan tekemään yksin. Välillä mietin onko muiden ihmisten elämä todella niin paljon parempaa ja helpompaa vai tuntuuko se vain siltä. Ehkä minäkin vielä joskus saan vakkariduunin, pääsen naimisiin ja perustan perheen. Vaikka nykyään suurin osa ihmisistä tekee ensimmäisen lapsen yli 30-vuotiaana, joten ehtiihän tässä vielä.

    Kai olen itse asettanut itselleni aikoinaan liian kovat tavoitteet ja masennuin, kun en niitä pystynyt täyttämään. Uskon kuitenkin kohtaloon ja siihen, että asiat järjestyvät vielä parhain päin, sekä sinulla, että minulla <3

    VastaaPoista
  7. Tää oli tosi kannustava postaus :) Mäkään en oo vielä missää koulussa,koska en tiedä vielä mitä tehdä ja elämäntilanne ei oo síihe sopiva. Mutta aikaa on vielä. Ja 16-vuotias on liian nuori tietämään mitä haluaa,vanhempana ja elämää vähän enemmän nähneenä on helpompaa opiskella. Toivottavasti säki löydät oman juttus ja päädyt sellasee ammattii josta pidät :)

    VastaaPoista
  8. Täällä huutelee toukokuussa 25 vuotta täyttänyt, ja silmien alla löytyy ensimäiset naururypyt. :D Mitkä on itseasiassa aika siistit, oon teinistä asti oottanut, että saan ekat rypyt! Koska sitten niitä voi alkaa ehkäisemään. x) Luulin parikymppisenä, että asun tämän ikäisenä vielä Stadissa ja vietän riehakasta rokkarielämää, juoksen keikoilla ja baareissa ja sinkkuna ja HUH! Luojan kiitos ei! Oon onnellisesti kihloissa, ollaan ostamassa omakotitaloa, koirakin löytyy. :D Joskus vannoin etten "koskaan lankea liukuhihnaelämään, johon yhteiskunta pakottaa", niin mutsiani lainaten, että niin se elämä vaan menee, mut se ei tarkota, että pitäs alkaa pukeutua niinku verkkarimammat tai walmart -ihmiset. Me ollaan miehen kanssa edelleen "mustiinpukeutuvia hevareita", ollaan varmaan pitkälle eläkeikään asti. Mulla oli joskus aikoinaan toi sama kriisi, mut niinku mun lemppari sananlasku kuuluu, niin asioilla on tapana järjestyä. :) Kliseistä, kenties, mut niin totta!

    VastaaPoista