30. joulukuuta 2011

Pimeät mössöt metsässä liikkuu, puiden oksilla kaulat kiikkuu

Koirani on laukausvarma - Minä en.

Ilotulitukset. Tarviiko mun kauheesti sanoa? Vaarallisia, äänekkäitä, muka kauniita.

Eilen jo lenkillä illalla kuului pamauksia, ehti alkaa jo jännittämään vaikka niitä ei kuulunutkaan vielä niin paljoa.
Tänään varmasti räjähtelee reilusti. Huomisesta en halua edes puhua.

Mä olen paukkuarka, ääniherkkä, hysteerinen, huonohermoinen... You name it.
Viime uutenavuotena olin niin kännissä, että sammuin ennen pahinta räjähtelyä, mission complete.
Tänävuonna valvon urheasti koiran vierellä, jos se yhtään ihmetteleekään ääniä. Hyvät hermot sillä ainakin on.

Sitten sain vielä tulta perseeni alle tästä Iltalehden artikkelista, jee jee. Ikäänkun en muutenkin jo pelkäis sisätiloissakin, sitten ne ampuu vielä tossa meidän ikkunan edessä.


Kyllä mä aijon kuningas alkoholia ottaa tänäkin vuonna, mutta mihinhän asti se helpottaa.

Meilläpäin noita raketteja ampuu vielä 7-12 vuotiaat tenavatkin. Tuossa ostarilla vieressä. Tänävuonna vielä ilman lunta. Millaiset vanhemmat ostavat lapsilleen raketteja? Näitäkin on.
Itse en ole koskaan ampunut yhtäkään, vaikka aikuisen ikäänkin olen ehtinyt. Enkä tule kyllä ampumaankaan.
Mua pelottaa itseasiassa lievästi jo tähtisadetikut(mitä vittuja ovatkaan)

Saatana. Tulee hienot illanistujaiset kun meikä juoksee ikkunoita pakoon ja koira miettii vieressä että mitä tuo hullu akka tekee.

5 kommenttia:

  1. Mä voin niin samaistua tähän kirjotukseen.... ilotulitteet, apua. Täällä uus vuos menee luultavasti sohvan alla kyhjöttäessä ja toivoessa että loppus jo. Fiilis on kun ois joutunu keskelle sotatannerta. ulos ei kyllä oo asiaa ainakaan minulla. harmi, että pauke kuuluu väkisinkin sinne sohvan alle, sekun on se kaikista inhottavin juttu... hyi .____.

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään kattoa ilotulituksia (niitä hienoja enkä niitä hevosenpieruja mitä ammutaan yleisimmin), mutten ite tykkää yhtään niiden ampumisesta, enkä varmaan itekkään poistu huomenna sen kummemin kotoa.. Ei innosta saada raketista silmään.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että täällä on toinenkin hysteerikko :D isä tartutti muhun ilotulitus-hysterian aikanaan, ja nyt siitä kärsitään sitten.

    Emppu, sun pitää sit tulla mun suojaks ja rauhottamaan mua ku kiljun täällä eteisessä :D

    VastaaPoista
  4. nojoo, hysteerikko isolla H:lla :D Itellä lähti liikkeelle siitä, kun joskus sillon 14 vuoden ikäsenä, uutena vuotena kaupungilla hilluessa joku/jotkut urpo(t) posautteli niitä pommeja joka suuntaan, ja yks lennähti itellä nenän eteen ja posahti. Vammoilta sentään säilyin, vaistot toimi ja käperryin sellaseen hassuun asentoon, mikä lie on nimeltään :D kyyryssä kädet niskan takana. Niitä paukkuja pamahteli kyllä joka puolella, autojen tuulilaseissa ja ties missä. Tämän kokemuksen myötä sitä jättää ihan suosiolla ulkoilun uutena vuotena väliin.

    VastaaPoista
  5. Itse meinasin kanssa 14vuotiaana jäädä jättimäisen raketin viereen, räjähti sitten 3metrin päässä, exä ehti suojata meitä vähän sen nahkatakilla onneksi. Siitä kai itelläkin jääny vähän kytemään pelko myös, isän lisäksi.

    Toi on kyl hyvä et säästyit vammoilta!! Ne on ihan kauheita ku joskus näkee miten kasvot palanu yms :s

    VastaaPoista