9. helmikuuta 2010

HOAS my ass

Hoas, tuo rakas säätiö, joka itseään opiskelijan kodiksi nimittää.

Tuo rakas rankkitynnyriyhtiö on tänään viimeisen kerran kusettanut meitä.

Hoas yritti huijata meiltä maaliskuun vuokran. Kuulemma olen sopimuksessa hyväksynyt, että asun asunnossa maaliskuuhun. Näin ei kuitenkaan ollut.

Monet tulivat minulle avautumaan että siinä on 6kk vähintään asuttava, mutta pieleenpä meni. Ensikuussa kun vuokrasuhteemme päättyy, ollaan asuttu tässä 4kuukautta, ei 6:tta.
Jos vähimmäisvaatimus olisi 3kk, olisimme ohittaneet tämän jo.
Koskaan ole itsellä tullut tälläistä eteen, vaikka jo hoasilla asunut useamman vuoden. Surkimukset.

Heti kun homoluola-hoas kuuli meidän muuttavan pois heidän vitun rakkaasta säätiöstään, johan alkoi yritykset sieltä käsin.

Soitin sinne ja huusin, ja huusinkin vitusti. Heti alkoi sieltä lässytys ja hyssytys, vähän kun avasi suutaan. Teki mieli sanoa että revin siltä korvat päästä ja teen niistä rusetit sen peräsuoleen.
Kirjaimellisesti totesin kuitenkin sivistyneesti "Haistakaa vittu."

Ensin varastivat puolet vakuusmaksustani, asiasta, mikä ei ollut minun syyni. Nyt yrittivät tätä. Kyllä se lukisi minunkin sopimuksessani, jos näin menisi asia. Ei vaan lue.

Laitoin aamulla ilmoituksen nettiin ja muutamaan bussipysäkkiin yms tästä asunnosta. Sieltä alkoikin sataa lukuisia puheluita ja sähköposteja, että asunto kiinnostaa. On aika surullista, että tuolla jossain on (kodittomia?) ihmisiä, jotka tekevät mitävain saadakseen asua tässä paskatynnyrissä sen maaliskuun ajan. Maaliskuun, jolloin meille olisi tullut yhteensä 1000e maksettavaa kahden asunnon vuokrasta.

Eipä tulee enää päällekäisvuokraa, minuun otti yhteyttä eräs sivistynyt keski-ikäinen opettaja, sopi oikein hyvin, sillä hänkin etsiskeli väliaikaista asuntoa. Kiitos hänelle!

En suosittele opiskelijasäätiöiden asuntoja kellekään, se on epäreilua, ahnetta, kieroa peliä. Lisäksi asunnot ovatkin kamalassa kunnossa, sen lisäksi että mainostavat olevansa halpoja, vaikka nytkin ollaan muuttamassa Helsingin kaupungin asuntoon, hinta-koko suhteeltaan halvempaan asuntoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti